Esityksessä ehdotetaan, että naispareille annetaan mahdollisuus valita hedelmöityshoitojen yhteydessä alkion muodostamiseen myös sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen. Kyseessä olisi aiemmin vallinneen mahdollisuuden palauttaminen naisparien yhteisen vanhemmuuden vaihtoehdoksi. Valinnalla on ratkaiseva merkitys tulevan lapsen vanhemmuuden vahvistamiseen, koska jos lapselle voidaan vahvistaa isä, lapselle ei voida vahvistaa toista äitiä. Toisin sanoen, jos alkio on muodostettu sellaisia siittiöitä käyttäen, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen, naisparin yhdessä saaman hedelmöityshoidon tuloksena syntyneen lapsen toiseksi vanhemmaksi vahvistetaan siittiöiden luovuttaja eikä synnyttäneen äidin kumppani siitä huolimatta, että kumppani on antanut suostumuksensa hedelmöityshoitoon.
Lastenvalvojat ry:n arvion mukaan valtaosa isyyden tunnustamisen peruutuksista liittyy tilanteeseen, jossa osapuolet ovat halunneet oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetussa laissa (378/2005) tarkoitetut tutkimukset tehtäviksi varmuuden vuoksi ja joissa isyyden ennen lapsen syntymää tunnustaneen miehen isyys on tunnustettu uudelleen tutkimusten jälkeen. Vanhemmat ovat voineet myös avioitua ennen lapsen syntymää, jolloin ennakollinen isyyden tunnustaminen on rauennut. Voimassa olevan isyyslain ajalta on tiedossa vain yksittäisiä tapauksia, joissa perheen ulkopuolinen, itseään lapsen vanhempana pitävä henkilö on kiistänyt ennakollisen tunnustamisen.
Isyyden selvittämisen tarkoituksena on hankkia sellainen näyttö isyydestä, jonka perusteella avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyys voidaan vahvistaa joko tunnustamisen perusteella tai tuomioistuimen päätöksellä. Äitiyden selvittämisen tarkoituksena on hankkia sellaisia tietoja, joiden perusteella voidaan vahvistaa, että lapsella on äitiyslain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu äiti. Lastenvalvojalla on velvollisuus toimittaa lapsen isyyden selvittäminen, jos lastenvalvoja saa tiedon sellaisesta 18 vuotta nuoremmasta lapsesta, jonka osalta isyys ei ole määräytynyt synnyttäneen äidin avioliiton perusteella. Jos isyyden selvittämisen yhteydessä osoittautuu, että lapselle ei voida vahvistaa isää, mutta on aihetta olettaa, että lapselle voidaan vahvistaa toinen äiti, tulee lastenvalvojan selvittää äitiys. Vanhemmuus on myös selvitettävä, jos henkilö haluaa tunnustaa vanhemmuutensa, eikä isyys ole määräytynyt lapsen synnyttäneen äidin avioliiton perusteella. Lapsen äiti ja mies, jonka isyys on todettu isyysolettaman perusteella, voivat yhdessä pyytää lastenvalvojalta isyyden selvittämistä ennen kuin kuusi kuukautta on kulunut lapsen syntymästä. Sama mahdollisuus ei koske tilanteita, joissa vanhemmuus on tunnustamisen perusteella vahvistettu. Isyyden ja äitiyden selvittäminen toimitetaan myös, jos toisen henkilön tunnustettua tai ilmoitettua tunnustavansa lapsen, synnyttänyt äiti ja aviomies hyväksyvät selvittämisen toimittamisen.
Erityisesti hallinnolliset mekanismit isyyden vahvistamiseksi kaikissa muissa tapauksissa poikkeavat eri valtioissa merkittävästi toisistaan. Kansalliset ratkaisut eroavat myös sen suhteen, onko naisparin mahdollista hakeutua yhdessä hedelmöityshoitoihin ja onko näin syntyneelle lapselle mahdollista vahvistaa kahta äitiä. Lainsäädäntöratkaisut eroavat Pohjoismaidenkin kesken siinä, kutsutaanko toista äitiyttä äitiydeksi vai vanhemmuudeksi. Eroja ilmenee myös isyyden kumoamista koskevissa kannemääräajoissa. Toisaalta Pohjoismaiden järjestelmissä on havaittavissa merkittäviä yhtäläisyyksiä esimerkiksi isyyden ja äitiyden tunnustamisen sähköistämistavoitteiden osalta.
Venäjällä isyydestä ja äitiydestä säädetään Venäjän federaation perhekoodeksissa (Semeinyi kodeks). Sen mukaan lapsen äitiys todennetaan syntymätodistuksen perusteella. Lapsen synnyttänyttä naista pidetään lähtökohtaisesti lapsen äitinä. Jos lapsi on syntynyt muualla kuin terveydenhuollon yksikössä, lapsen syntymisen todistavat lääketieteelliset asiakirjat, todistajanlausunnot ja muut todisteet (48 §). Lain mukaan lapsen isänä pidetään äidin aviopuolisoa (entistä aviopuolisoa), jos lapsi on syntynyt avioliiton aikana tai 300 päivän sisällä avioliiton päättymisestä, avioliiton mitätöimisestä tai aviomiehen kuolemasta ja mikäli muuta ei ole näytetty toteen. Aviomiehen isyys todennetaan avioliittotodistuksella.
Jos lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella ja isyyden selvittäminen ja oikeusgeneettinen isyystutkimus osoittavat kuolleen miehen olevan lapsen isä, miehen oikeudenomistajat voivat lapsen syntymän jälkeen antaa suostumuksensa siihen, että isyys vahvistetaan ilman oikeudenkäyntiä Digi- ja väestötietoviraston päätöksellä edellyttäen, että lasta ei ole tunnustettu eikä kannetta isyyden vahvistamiseksi ole vireillä. Säännös edellyttää oikeusgeneettisten isyystutkimusten lisäksi isyyden selvittämistä lastenvalvojan myötävaikutuksella. Näihin selvityksiin kuuluu tällöin muun muassa kuolleen miehen oikeudenomistajien selvittäminen eli niin sanottu sukuselvityksen laatiminen. Lastenvalvojan yleinen toimivalta on rajattu isyyslain 4 §:ssä alaikäisten lasten isyyden selvittämiseen. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa otaksuttu isä haluaa itse tunnustaa lapsen, mistä oikeudenomistajien suostumusta edellyttävissä tilanteissa ei voi olla kyse, koska oletettu isä on kuollut.
Soveltamiskäytännössä ei ole ilmennyt vahvistamiskanteisiin liittyviä muutostarpeita muilta osin kuin lastenvalvojan roolin selkeyttämisen suhteen. Lastenvalvojan ja lapsen mahdollisen isän välisen toimintavelvollisuuden jakautumista ei ole pidetty selkeänä. Vaikka lastenvalvojan velvollisuus kanteen nostamiseen alaikäisen puolesta sisältyy jo voimassa olevaan lainsäädäntöön, lastenvalvojan kanneoikeutta ei ole tästä syystä täysimääräisesti käytetty.
Isyys ja vanhemmuus voidaan vahvistaa myös tuomioistuimessa. Tuomioistuimen on vahvistettava miehen isyys, jos 1) miehen on geneettisellä tutkimuksella osoitettu olevan lapsen isä, 2) on osoitettu, että mies on ollut äidin kanssa yhdynnässä aikana, jolloin lapsi on voinut saada alkunsa, ja kaikkien seikkojen valossa on todennäköistä, että hän on siittänyt lapsen tai 3) on osoitettu, että hedelmöityshoidoissa on käytetty miehen luovuttamia siittiöitä aikana, jolloin lapsi on voinut saada alkunsa, ja kaikkien seikkojen valossa on todennäköistä, että lapsi on syntynyt näiden hoitojen seurauksena. Vahvistamiskanteen voi nostaa lapsi, sosiaalilautakunta tai äiti, jos hän on lapsen huoltaja. Kanneoikeus on myös lapselle erityisesti määrätyllä huoltajalla tai väliaikaisella huoltajalla. Kannetta isyyden vahvistamiseksi on mahdollista ajaa useita miehiä vastaan. Sosiaalilautakunnan ollessa kantajana kanne tulee kohdistaa sitä miestä vastaan, joka sen selvitysten valossa mitä ilmeisemmin on lapsen isä. Kanne isyyden vahvistamiseksi voidaan panna vireille ennen lapsen syntymää. Kannetta ei kuitenkaan voida käsitellä lopullisesti ennen kuin lapsi on syntynyt. Kanteen nostamiselle ei ole asetettu määräaikaa.
Äitiyslain säätämisen yhteydessä hedelmöityshoitolain 2 §:ää muutettiin siten, että se mahdollistaa hedelmöityshoitojen antamisen myös naispareille. Saman lain 16 §:n 2 momentin mukaan parille annettavaan hedelmöityshoitoon voidaan käyttää vain sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja ei ole antanut suostumustaan siihen, että hänen isyytensä voidaan vahvistaa lapsen syntymän jälkeen. Äitiyslain hyväksymisen yhteydessä hedelmöityshoitolain 2 §:ään tehdyistä muutoksista ja siitä, ettei samalla muutettu kyseisen lain 16 §:n 2 momenttia, seurasi, että naisparille parina annettavassa hedelmöityshoidossa ei voida käyttää sellaisia siittiöitä, joiden luovuttajan isyys voitaisiin myöhemmin vahvistaa. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan tällaisia siittiöitä voidaan käyttää vain sellaisissa tilanteissa, joissa nainen saa hedelmöityshoitoa yksin. Edellä todetusta rajoituksesta seuraa, ettei naisparin lapselle voida vahvistaa oikeudellista isää. Laissa omaksuttua ratkaisua on perusteltu muun muassa sillä, että rajaus vastaa tilannetta myös eri sukupuolta olevien parien osalta, mitä voidaan pitää sekä parien että hedelmöityshoitokäytäntöjen kannalta selkeänä. Sen on ajateltu myös vahvistavan synnyttävän äidin kumppanin oikeudellista asemaa tasavertaisena vanhempana.
Äitiyden kumoamista koskevan kanteen saa nostaa lapsi, lapsen synnyttänyt äiti tai se, jonka äitiys on Digi- ja väestötietoviraston päätöksellä vahvistettu. Isyyden tai äitiyden kumoaminen tuomioistuimen päätöksellä johtaa siihen, että lapsi menettää toisen oikeudellisen vanhempansa.
Koska lastenvalvojat toimivat nykyisin kuntien palveluksessa, on ehdotuksesta aiheutuvia kustannussäästöjä ollut mahdollista arvioida kunnilta saatujen tietojen valossa. Helsingin kaupunki on arvioinut, että asiakirjaliikenteen muuttamisesta aiheutuva henkilötyövuosisäästö olisi Helsingissä 1,5 henkilötyövuotta, josta yksi henkilötyövuosi kohdistuisi toimistosihteerin työhön ja 0,5 henkilötyövuotta lastenvalvojille. Vantaalla yhden henkilötyövuoden säästö kohdistuisi toimistosihteerin työhön, Espoossa yhden henkilötyövuoden säästö kohdistuisi täysimääräisesti lastenvalvojiin ja Turussa työvoimasäästö kohdistuisi suurimmaksi osaksi toimistosihteerin työhön. Pienemmissä kunnissa työajan säästö olisi pienempi, koska asiakirjojen määrä on vähäisempi, mutta merkityksellinen. Valtakunnallisesti on arvioitu, että ennakkotunnustamisasiakirjojen siirrosta koituva henkilötyövuosisäästö olisi noin 15 henkilötyövuotta, josta pääosa kohdistuu lastenvalvojien työhön, koska pienemmissä kunnissa ei ole toimistosihteeripalveluita. On kuitenkin mahdotonta arvioida ennakkoon, miten kustannussäästöt kohdentuvat lastenvalvojien ja toimistosihteeripalveluiden välillä tulevilla hyvinvointialueilla.
Nykytilan säilyttämistä siltä osin, että ennakkotunnustamisasiakirjat kiertäisivät edelleen säännönmukaisesti lastenvalvojilla tarkistettavina ennen niiden toimittamista Digi- ja väestötietovirastolle, ei voitu pitää perusteltuna. Tämä menettelytapa on todettu hallinnolliselta kannalta katsottuna hyvin raskaaksi suhteessa siitä lapsiperheille koituvaan hyötyyn. Lastenvalvojien työpanos on ehdotuksen myötä mahdollista kohdentaa huomattavasti paremmin lapsiperheitä palvelevalla tavalla.
Yhtenä vaihtoehtona nyt ehdotetulle niin sanotulle puolidigitaaliseen malliin perustuvalle ratkaisulle olisi ollut nykytilan säilyttäminen siltä osin, ettei asiakirjaliikennettä olisi lainkaan sähköistetty. Pohdittua mallia olisi puoltanut se, ettei asiakirjaprosessin sähköistämiseen liittyviä taloudellisia kustannuksia olisi syntynyt. Toisaalta tämä vaihtoehto olisi ruuhkauttanut Digi- ja väestötietoviraston työskentelyn ja edellyttänyt pysyvien henkilötyövuosien merkittävää lisäystä. Nämä kustannukset olisivat kertautuneet vuosittain, eikä malli olisi edistänyt valtion palveluiden sähköistämistavoitteita. Esillä ollutta mallia ei voitu pitää kestävänä ratkaisuna.
Digi- ja väestötietoviraston työmäärää lisäisivät jatkossa myös asioiden täydennyttäminen erityisesti asiakkaiden siviilisäätytietojen osalta sekä näihin asioihin liittyvä neuvonta. Toisaalta vastaava työmäärä vähenisi lastenvalvojilta, vaikka Digi- ja väestötietovirasto voi ja epäselvissä asioissa sen tulee siirtää asia lastenvalvojan selvitettäväksi. Työmäärän arviointia vaikeuttaa täydennyttämisten ja niihin liittyvän neuvonnan tilanteiden erilaisuus. Osassa tapauksia täydennyttämiset ovat hyvin suoraviivaisia ja toisissa taas ne vaativat useampikertaista asiointia asiakkaan kanssa ja yksityiskohtaista neuvontaa. Työmäärän lisäys voi tapauksittain vaihdella viidestä minuutista kahteen tuntiin. Työaikaa säästäisivät toisaalta ehdotuksen toteutuessa sähköisen asianhallinnan ja siihen liitettävän sähköisen arkistoinnin ratkaisut. Työaikaa säästyisi ainakin asian manuaalisen avaamisen eli asianhallintajärjestelmään kirjaamisen jäädessä pois. Päätöksenteon, tiedoksiannon ja arkistoinnin integroiminen asianhallintajärjestelmään vähentäisi manuaalityötä, kirjaamisia sekä useamman järjestelmän käytöstä nykyään aiheutuvaa työtä.
Lapsen oikeudellinen isä (tai hänen kuolinpesänsä) ei ole kuitenkaan oikeutettu nostamaan kumoamiskannetta rekisteröintivirheen perusteella, jos mies on isyyden tunnustaessaan ollut tietoinen virheestä ja tai ainakin epäillyt virhettä, mutta on tunnustamisen jälkeen huolehtinut lapsesta kuten lapsi olisi ollut hänen omansa. Myöskään lapsen äidillä ei ole oikeutta nostaa kumoamiskannetta, jos hän on huolimatta siitä, että on ollut tietoinen virheestä tai epäillyt virhettä, sallinut miehen huolehtia lapsesta kuin omastaan. Kahdessa ensin mainitussa ja viimeisessä tilanteessa kanteen nostaminen ei ole sidottu määräaikaan. Rekisteröintivirhettä ja uutta tietoa koskevassa tilanteessa kanteelle on kolmen vuoden määräaika. Edellä mainittu kolmen vuoden määräaika ei ole ehdoton. Määräaikaa voidaan jatkaa, jos voidaan osoittaa hyvin erityiset syyt siihen, ettei kannetta ole nostettu aikaisemmin, olosuhteet muutoin puhuvat suurelta osin määräajan jatkamisen puolesta ja on oletettava, että tapauksen käsittely ei aiheuta lapselle olennaista haittaa.
Lapsella, molemmilla vanhemmilla ja kolmannella osapuolella, joka uskoo olevansa lapsen isä, on oikeus riitauttaa isyysolettamaan tai tunnustamiseen perustuva isyys koska tahansa. Jos lapsi on alaikäinen, kanneoikeus on lapsen edustajalla. Jos lapsi on täyttänyt 15 vuotta, lapsen edustaja ei saa nostaa kannetta ilman lapsen suostumusta. Erityisillä edellytyksillä myös työ- ja hyvinvointivirasto (arbeids- og velferdsdirektoratet) voi nostaa kanteen. Riitauttamiselle säädetyistä määräajoista luovuttiin vuonna 2016. Norjassa on kuitenkin hiljattain selvitetty mahdollisuutta palauttaa määräajat (NOU 2020:14). Komitea päätyi ehdottomaan, että kumoamiskanne tulisi nostaa vuoden kuluessa siitä, kun epäilys vanhemmuudesta on syntynyt. Isyysolettaman tai tunnustamisen nojalla määräytynyt isyys kumoutuu myös, jos toinen mies tunnustaa isyyden. Lapsen äidin ja oikeudellisen isän tulee tällöin hyväksyä tunnustaminen kirjallisesti. Tällainen tunnustaminen voidaan hyväksyä ainoastaan, jos työ- ja hyvinvointivirasto pitää todennäköisenä, että toinen mies on lapsen isä ja asia vahvistetaan DNA-tutkimuksilla. Isyysasian tuomioistuinkäsittelyssä asianosaisia ovat lapsi, äiti ja jokainen mies, joka voi olla lapsen isä. Siinä tapauksessa, että ilmenee uutta tietoa, joka antaa viitteitä siitä, että joku muu voi olla lapsen isä, tuomioistuin voi haastaa hänetkin osapuoleksi asian käsittelyyn.
Ehdotuksen merkittävin muutos voimassaolevaan oikeustilaan koskee ennen lapsen syntymää tunnustettujen lasten 30 päivän varoaikaa koskevan säännöksen poistamista. Ehdotuksen kohderyhmä ovat vastasyntyneet lapset, joiden henkilökohtainen kuuleminen ei ole mahdollista. Muut ehdotetut muutokset vallitsevaan oikeustilaan ovat huomattavasti merkitykseltään pienempiä, eikä niiden ole katsottu edellyttävän erillisiä lasten kuulemisia eri ikäluokissa. Yhteiskunnallisia vaikutuksia on arvioitu laajemmin isyyslain ja äitiyslain säätämiseen johtaneissa asiakirjoissa (HE 91/2014 vp ja KAA 3/2016 vp).
Asiakirjat eri viranomaisten kesken lähetetään tällä hetkellä postitse paperisina, mikä tekee prosessista helposti haavoittuvan muun muassa tietoturvan näkökulmasta. Asiakirjoja voidaan myös palauttaa viranomaiselta toiselle täydennettäviksi. Asiakirjaliikenteeseen liittyvää menettelyä on tarpeen keventää ja yksinkertaistaa sekä mahdollistaa sähköinen menettely siten, että sähköinen ilmoitusjärjestelmä ohjaisi tunnustamisasiakirjojen täyttämistä oikein. Samalla on tarkoituksenmukaista luopua lastenvalvojille asetetusta äitiyden ja isyyden selvittämisvelvollisuudesta sellaisissa selvissä tilanteissa, joissa vanhemmuus on tunnustettu ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa. Epäselvissä tilanteissa isyyden tai äitiyden selvittämisvelvollisuus on edelleen tarpeen säilyttää lastenvalvojalla.
Alaikäisen lapsen vanhemmuuden vahvistamista koskeva asia pyritään ensisijaisesti selvittämään lastenvalvojalla ja vahvistamaan Digi- ja väestötietovirastossa ennen tuomioistuinmenettelyä. Tässä on pääsääntöisesti onnistuttu hyvin, sillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan vanhemmuuden vahvistaminen oikeudenkäynnissä on hyvin harvinaista verrattuna vanhemmuuden tunnustamis- ja vahvistamismenettelyyn. Tuomioistuimen vahvistamia isyysasioita oli 56 vuonna 2019 ja 57 vuonna 2018. Äitiyden vahvistamista koskevia tuomioistuinratkaisuja oli 31.12.2020 mennessä tiedossa yhteensä kaksi.
Isyyslain ja äitiyslain säännökset isyyden ja äitiyden selvittämisestä, tunnustamisesta, vahvistamisesta, kumoamisesta sekä kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvista kysymyksistä vastaavat olennaisilta osin toisiaan. Lait sisältävät ristikkäisiä viittaussäännöksiä, jolloin yhden lain soveltaminen edellyttää myös toisen lain säännösten huomioonottamista. Myöhemmin voimaan tulleen äitiyslain säännösten muotoilu vastaa rakenteeltaan ja periaatteellisilta ratkaisuiltaan isyyslaissa aiemmin säädettyä. Sen sijaan isyyden ja äitiyden toteamiseen liittyvät säännökset eroavat olennaisilta osiltaan toisistaan.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että tilanteessa, jossa kumoamiskanne on pantu vireille laissa asetetun määräajan jälkeen, kantajalla olisi nykyistä enemmän aikaa sen arvioimiseen, nostaako hän kumoamiskanteen määräajan umpeutumisen jälkeen ilmaantuneiden painavien seikkojen vuoksi vai ei. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan hänen edellytetään nostavan kanne viipymättä sen jälkeen, kun este kumoamiskanteen nostamiselle on poistunut. Esityksen mukaan kantajalla olisi yksi vuosi aikaa päättää kanteen nostamisesta sen jälkeen, kun syy kanteen nostamiselle on tullut ilmi. Lisäksi syyn painavuutta koskevaa edellytystä ehdotetaan hieman laskettavaksi. Lisäksi ehdotetaan erillistä säännöstä lapsen mielipiteen selvittämisestä lapsen etua arvioitaessa. Säännöksen yhteydessä ehdotetaan säädettäväksi myös lapsen kuulemisesta tuomioistuinkäsittelyssä.